Osaksi Kolin tarinaa

Tarjoamme mutkattomat puitteet harrastamiseen ja luonnossa nauttimiseen. Meillä tulet tutuksi Kolin mytologiaan ja tarinoihin. Kolin metsissä voit vielä aistia ikiaikaiset henget ja löytää ehkä kadottamasi luontoyhteyden.  


Hetki, päivä tai vuorokausi metsässä virkistää ja rauhoittaa samaan aikaan, avaa aisteja, kehoa ja mieltä. Kolille ei kannata tulla kiireellä, koska vasta kun lopettaa suorittamisen ja antaa itselleen luvan laiskotella, on mahdollista päästä osaksi Kolin tarinaa. 

 

Saapuminen

Meillä ollessa ei tarvitse autoa, sillä tärkeimmät vierailukohteet ovat kävelymatkan päässä ja kylältä voi vuokrata polkupyörän pidemmille retkille. 

Mikäli et ole tulossa autolla, tässä muutama vinkki kulkemisesta julkisilla.

Löydät julkiset yhteydet Matkahuollon verkkosivuilta sekä sovelluksesta. Joskus kesä-talvi aikataulut päivittyvät aikatauluihin varsin myöhään, mutta lähtökohtaisesti kaikkina arkipäivinä Joensuusta on kaksi yhteyttä  Kolille. Sesongilla on yleensä myös viikonloppuvuoroja. Meitä lähinnä oleva pysäkki on nimeltään "Jero th Ylä-Kolintie, jonne on matkaa noin  500 metriä. 

Yhteyksissä on usein vaihto Ahmovaarassa, noin 15 km päässä Kolin kylältä. Tämä jatkoyhteys ajetaan vain ennakkovarauksesta, joten bussilippu pitää ostaa etukäteen haluamalleen pysäkille.

Kesällä 2025 Kolille kulki Vuonislahdesta sisävesilaiva M/S Marival II. Vuonislahteen pääsee junalla Joensuusta. Marivaliin saa myös pyörän mukaan. Marivalin aikataulut löydät Kolin verkkosivuilta. 

Vastuullisuus

Vastuullisuus, luonnon ja ihmisyyden kunnioittaminen ovat yksi perusarvoistamme. Pyrimme kaikessa toiminnassamme välttämään materiaalien turhaa käyttöä ja tekemään kestäviä hankintoja. 


Meille on tärkeää, että jokainen vieras tuntee olonsa tervetulleeksi. Haluamme luoda turvallisen ja avoimen ympäristön kaikille vieraillemme.  


Vaikka tonttimme on pieni, sen luonnon monimuotoisuus ilahduttaa joka päivä. Rohkaisemme vieraitamme nauttimaan luonnosta vuoden ympäri - myös kaikkina vuorokauden aikoina.


Ryhmille tarjoamamme retket ovat saaneet innoituksensa alueen historiasta ja perinteistä. 


Työstämme kestävämmän matkailun edistämiseksi olemme saaneet STF-merkin.  Sen osana olemme suorittaneet Good Travel Seal -sertifioinnin.

Pyöräilijät

Toivotamme pyöräilijät, moottoripyöräilijät, kävellen ja kaikilla keinon kulkijat tervetulleiksi meille. 


Saat pestyä pyöräsi pihalla ja rapaantuneet vaatteet suihkuhuoneessamme. Polkupyörän saat yöksi sääsuojaan lukittuun autotalliimme, josta löytyy perustyökalut,  jalkapumppu ja kuminkorjaussarja. Sähköpyörän akun voi ladata autotallissa tai pihavarastossa. 


Huonehintaan sisältyy aina liinavaatteet ja pyyhkeet sekä aamupala. Varaamalla illallisen ja retkieväät ennakkoon, varmistat saatavuuden. 

Majatalomme sijaitsee Pielisen kierros -retkipyöräilyreitin varrella ja Kolilla riittää kauniita ja rauhallisia hiekkateitä tutkittavaksi.